Sepsissäätiö on ruotsalainen säätiö, joka toimii Pohjoismaissa. Säätiön tehtävänä on toimia sepsiksen vastaisessa kamppailussa Pohjoismaissa pääasiassa tukemalla, organisoimalla ja koordinoimalla tutkimustoimintaa sekä työskentelemällä sepsiksen tunnettuuden lisäämiseksi yleisön, terveydenhuollon toimijoiden ja päättäjien keskuudessa.
Säätiön tarkoituksena on myös tukea uusien sepsiksen tutkimus- ja hoitomenetelmien ja hoitotyön kehittämistä.
Säätiö tukee myös muita toimenpiteitä, jotka voivat auttaa sepsikseen sairastuneita, esimerkiksi toimintakykyä rajoittavien pitkäaikaisten haittojen ehkäisemistä ja hoitoa.