Maailmassa 48.9 miljoonaa ihmistä sairastuu vuosittain sepsikseen

Maailmassa sepsikseen vuosittain menehtyvien lukumäärä on kaksinkertainen aiempaan käsitykseen verrattuna, todistaa tuore huomiota herättänyt kansainvälisen tutkijaryhmän julkaisema tutkimus, joka julkaistiin The Lancet-lehdessä. Kaikkein suurin on köyhien maiden lasten kuolleisuus. 

Tutkimus, joka on kattavin koskaan tehty sepsistutkimus todistaa, että jopa 48.9 miljoonaa ihmistä sairastui sepsikseen vuonna 2017 ja 11 miljoonaa kuoli sepsiksen seurauksena. Tämä tarkoittaa, että maailmassa joka kymmenes kaikista kuolemista liittyy sepsikseen. 

Tutkimus osoittaa, että noin 85 % kaikista sepsistapauksista esiintyy maissa, joissa tulotaso on joko matala tai keskitasoinen – erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, eteläisen Tyynenmeren saarilla sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa. Sepsis on yleisempi naisilla kuin miehillä, mutta yleisin se on alle 5-vuotiailla lapsilla, 40 % sepsikseen vuosittain sairastuneista on alle 5-vuotiaita lapsia. 

– Tämä tutkimus osoittaa, miten tärkeää on saada päättäjät, terveydenhuollon edustajat, kliinikot ja tutkijat työskentelemään yhdessä kansallisten sepsisstrategioiden luomiseksi siten kuin WHO:n sepsiskannanotossa vuonna 2017 kehotettiin, sanoo Konrad Reinhart, Maailman Sepsisliiton (Global Sepsis Alliance) puheenjohtaja.

Lue koko artikkeli The Lancet -lehdestä.

Viimeisimmät uutiset

norden

Sepsissäätiö laajentaa toimintaansa muihin pohjoismaihin

Ruotsissa on työskennelty sepsiksen tunnettuuden lisäämiseksi seitsemän vuoden ajan, ja nyt aiomme laajentaa toimintaamme kattamaan kaikki Pohjoismaat. Julkaisemme nyt verkkosivustomme päivitetyn version, jossa tietoa sepsiksestä on nyt saatavissa kaikilla pohjoismaisilla kielillä sekä englanniksi. Uuden sepsisfonden.com-verkkosivuston avulla haluamme edistää tietoisuutta sepsiksestä ja jakaa siihen liittyvää informaatiota kaikissa Pohjoismaissa. Sepsissäätiön lahjoitusrahasto (the Swedish Sepsis Trust) on edelleen […]

Lisa Mellhammar och Mikos Lipcsey

Kaksi ruotsalaista sepsiksen pitkäaikaisvaikutuksia selvittävää tutkimushanketta saavat tukea Sepsissäätiöltä

Tämä aihe on ollut pitkään lähes kokonaan tutkimatonta aluetta, vaikka satoja tuhansia ruotsalaisia joutuu elämään sepsiksestä seuranneiden haittojen kanssa. Nyt Sepsissäätiö on päättänyt tukea kahta tutkimushanketta, jotka selvittävät sepsiksen pitkäaikaisvaikutuksia. Toinen niistä keskittyy lapsipotilaisiin, mikä on maailman mittakaavassakin ainutlaatuista. Sepsiksen pitkäaikaisvaikutuksista on hyvin vähän tutkimustietoa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Syksyllä 2021 julkaistiin saksalainen tutkimus, jossa […]

global sepsis awards 2020

Sepsissäätiö saa Maailman Sepsispalkinnon

Jo viime syksynä saimme tiedon, että sepsissäätiö oli voittanut vuoden 2020 Maailman Sepsispalkinnon. Pandemiasta johtuen vasta 11. toukokuuta 2021 järjestettiin virtuaalinen palkintoseremonia, jossa Sepsissäätiön perustajajäsenet Ulrika Knutsson ja Adam Linder olivat vastaanottamassa palkinnon.  Tämä on todellakin sulka hattuun meille ja tärkeä kansainvälinen tunnustus työstä, jota teemme lisätäksemme sepsiksen tunnettuutta ja sepsikseen liittyvää tietoa Ruotsissa.  – […]